FootActives koncept

FootActive: Jalkojen ja kehon asennon korjaukseen

Monet meistä kärsivät arkisin pienistä vaivoista, kuten jalkakivuista, väsyneistä ja särkevistä polvista ja polvi- ja alaselkäkivuista. Harva oivaltaa, että nämä vaivat ovat ”biomekaanisia” ja aiheutuvat jalkaterien ja nilkkojen huonosta suunnasta tai asennosta.

Yleinen ongelma on ylipronaatio, jossa jalkaterä rullaa sisäänpäin ja jalkaholvi painuu litteäksi. On arvioitu, että yli puolet Ruotsin väestöstä kärsii ylipronaatiosta.

Ylipronaatio johtaa siihen, että säären luut kääntyvät sisäänpäin ja lantio kallistuu eteenpäin. Tämä epäluonnollinen asento lisää polvilumpioon kohdistuvaa painetta ja vaikuttaa ongelmien syntymiseen, kuten säären lihasaitio-oireyhtymään, särkeviin jalkoihin, polvikipuihin ja alaselän kipuihin.

Ei siis ole ihme, että ylipronaatiolla on osuutta myös tavallisiin jalkaongelmiin kuten plantaarifaskiittiin, kantaluupiikkiin, jalkapöydän kipuihin (metatarsalgia), akillesjänteen tulehdukseen (Achilles tendinitis) ja niveltulehdukseen.

Elämä tasapainossa

Vaikka meistä monen jalkaterät ovat huonossa asennossa, se ei välttämättä aiheuta kipuja tai vammoja. Mutta elleivät päivittäin kävelevän ja kovalla alustalla seisovan jalat saa tukea, lihakset ylikuormittuvat, niveliin kohdistuu painetta ja hankausta ja keho yleisesti ottaen rasittuu.

Riippumatta siitä, oletko liikkeellä koko päivän esim. töissä tai koska juokset, urheilet tai kävelet paljon, on tärkeää, että jalkateräsi ja kehosi ovat oikeassa linjassa kipujen ja vammojen syntymisen ehkäisemiseksi.

Lievitystä alhaalta ylöspäin

Australialaiset jalkaspesialistit ovat kehittäneet FootActiven ortopediset pohjalliset lievittämään ylipronaation oireita. Tuotteemme voivat auttaa kantapääkivuista ja jalkaongelmista kärsiviä ihmisiä ja vähentää sääriin, polviin ja alaselkään liittyviä vaivoja.

FootActive-pohjalliset on suunniteltu mukautumaan jalkoihisi ja kehoosi. Tukemalla perustaamme voimme parantaa yleiskuntoamme. Jalkoja vakauttavat ja tasapainottavat FootActive-pohjalliset parantavat kehon suorituskykyä ja tehokkuutta, lievittävät kipuja ja vaikuttavat koko kehon hyvinvointiin. Siksi FootActive-pohjalliset ovat kannattava investointi omaan terveyteen ja hyvinvointiin.

Miksi FootActive?

  • Tarjoamme laajan valikoiman pohjallisia, jotka on suunniteltu juuri sinun erityistarpeisiisi.
  • Kaikentyyppisille kengille on FootActive-malli – jopa korkokengille.
  • FootActiven pohjallisilla on hyvä hinta–laatu-suhde, ja ne tarjoavat erinomaista vastinetta rahoillesi.
  • Tuotteissamme on vertaansa vailla oleva tuki ja käyttömukavuus.
  • Saat testata FootActive-pohjallisia 30 päivän ajan: ellet ole tyytyväinen tuotteeseen, saat rahasi takaisin!